|
>> Info
>> Harrastukset
>> Tulokset
JÄYNÄN HARRASTUKSET
Jäynän kanssa on alusta asti harjoiteltu tottelevaisuutta, hallintaa, jäljestämistä, henkilö- ja esine-etsintää (niin sisällä kuin ulkonakin) sekä tietenkin peruselämän käytöstapoja. Myös puruja ollaan päästy treenaamaan aina silloin tällöin. Jäynän lähtöön mennessä ehdimme periaatteessa päästä tottelevaisuuden suhteen siihen mihin pyrinkin, sillä tokon alokkaasta meillä on ykköstulos pistein 196 (Jäynällä ikää kahta päivää vaille 1v.), ja BH suoritettiin myös hyväksytysti (ikää tuolloin 1v 23pv.). Myös avoimenluokan kävimme korkkaamassa ykköstuloksella Jäynän ollessa 16kk ikäinen.
Jäynän kanssa oli mukava tehdä hommia, se oppi nopeasti uudet asiat ja pyrki opittuaan suorittamaan ne opetetulla tavalla. Jos jokin liike tökki varsinkin tottelevaisuudessa, oli opettaminen jäänyt vielä puolitiehen. Jäynä ei välttämättä ominaisuuksillaan loistanut, mutta se teki kaiken iloisesti ja omaan tapaansa suurella innolla. Mitä ilmeisemmin poika on jatkanut samaa myös uusissa haasteissaan uuden ohjaajansa kanssa Hollannissa.
© Nina Nevalainen 2009
|